Epäonnistunut kuvausreissu - näitäkin on


Kuvaus epäonnistuneesta kuvausreissusta.

Nostin kameralaukun vieruspenkille, kännykän lokeroon ja starttasin auton. Olin päivällä surffaillun Ylitornion sivuilla ja löytänyt aivan mahtavan uuden aluekartan, jota sitten zoomailin lasten leikkiessä nurmikolla. Minulla oli tiedossa illalla "omaa-aikaa"-ilta ja täällä Lapissa se tarkoittaa aikaa kameran kanssa. Olin ihan täpinöissäni, koska kerrankin kun minulla oli aikaa kameran kanssa ilma oli aurinkoinen. Voisin siis kerrankin saada taivaalle jotain muutakin kuin harmaita pilviä, tasaista mattaa, joka ylivalottuu helposti tai näyttää muuten vain todella huonolta.

Edellinen kerta "nokka kohti tuntematonta"-reissu päättyi hyvin ja löysin upean vanhan kosken. Niistä julkaisinkin vasta äskettäin kuvat. Olin siis luottavainen, että upeita paikkoja voi löytyä ihan sattumalta ja helposti. No olisihan se pitänyt arvata, että eihän se salama kahdesti iske samaan paikkaan.

Lähdin siis ajelemaan päämäärättömästi tietäen vain suunnilleen suunnan ja aavistuksen mitä sieltä voisi lyötyä. Ensiksi päädyin aivan väärään paikkaan, mutta päätin silti hypätä autosta hetkeksi. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin olin kivunnut autolla Ainiovaaran toiselle puolelle ja toiseksi viitta kertoi, että lähellä pitäisi olla näköalatasanne. Ajattelin, että sieltä voisi saada upeita kuvia.

Suuntasin viitan osoittamaan suuntaan, polkua pitkin. Polku loppui kuitenkin nopeasti ja edessä oli tyhjä, iso muovitettu kuoppa, jonka pohjalla selvästi laiturin näköinen rakennelma. Kuoppa oli aidattu, jotta sinne ei erehtyisi tipahtamaan. Joko entinen tai tuleva uima-allas keskellä metsää, erikoista :) No tie/polku loppui siihen ja mistään ei näyttänyt lähtevän kulkureitiksi muotoutuneen näköistä polkua. Käännyin siis takaisin ja lähdin seuraamaan kinttupolkua, johon olin nähnyt erään pariskunnan menevän. Kinttupolku loppui nopeasti, mutta maasto oli kuljetun näköistä. Edessä oli kivihyppelyitä hiukan suomaisen maaston ylitsepääsemiseksi. Kipusin huippua kohden tietämättä mikä on oikea suunta. Missään ei lukenut enää opasteita. Kävelin ehkä noin 30 minuuttia törmäämättä siihen pariskuntaan, jonka näin metsään menevän saati johonkin opasteeseen. Aurinko porotti ja mäkäräiset pörräsi ympärillä ja valivali päähänkin sattui. En tiedä johtuiko se auringon pistoksesta vai hartiakivusta. Päätin kääntyä takaisin ja koittaa päästä sinne minne olin ajatellut menevänikin.

Tavarat takaisin autoon ja auton nokka kohti tuntematonta. Käännyin nopeasti hiekkatielle, joka on vanha Ainiovaaran tie. Uskoin sen varrella olevan upeita maisemia, mutta näin ei ollut. En ollut ajellut vielä täällä niin tiheän metsän keskellä. Iphonen kartan mukaan tien ei pitänyt haarautua, mutta kas kummaa näin kuitenkin kävi. Nyt oli edessä taas liuta opasteita.  "Eholampi"!   Tätä paikkaa olin etsinyt perheeni kanssa kerran, mutta silloin parkkipaikalla oli todettava, että lapsille vaellus olisi liian pitkä. Käännyin siis viitan osoittamaan suuntaan vaikkaa tämän jälkeen en enää ollut kartalla missään määrin olin paikastani.


Tie kapeni ja jos vastaan tulisi auto, jommankumman pitäisi joko peruuttaa tai ajaa ojaan. Kumpikaan ei houkutellut minua. Sitä tietä ei tarvinnut ajaa kuin ehkä 800 m niin edessä juoksi pari tyyppiä. Heitä ei häirinnyt takana moottorin ääni vaan kuulokkeet korvilla jatkoivat omaa tahtiaan kapealla tiellä. Jättäydyin hiukan taaemmaksi ja MATELIN tietä eteenpäin. Seuraava haaste. Vastaan tuli se auto. Pakettiauto, jossa maavara oli varmasti yhtä matala kuin meidän Skodassa. Siinä hetki seisottiin, kunnes herra ratin toisella puolella tajusi, että minä en ole menossa minnekään. Hän ilmeisesti paikkakuntalaisena tiesi mitä tehdä, peruutti hetken kunnes löysi pienin kohdan jossa oja ei ollut niin lähellä tietä. Tässä kohtaa oli varmaan aikaisemminkin ohiteltu. Kiitin ja moikkasin ja jatkoin matkaa. Juoksijat eivät kerenneet kauaksi ja minua ei todentotta enää kiinnostanut kohde. Halusin vain tietää missä ja milloin saisin käännettyä auton. Tuntui typerältä ajaa lähes kävely vauhtia ja pää kipu paheni ja halusin nyt vain takaisin kotiin. Siinä me sitten madeltiin vielä seuraavat 4 km kunnes löysin kohdan, jossa kääntyä. Kohdetta ei vieläkään ollut näköpiirissä, joten tässä sitä sitten ollaan edelleen kyseinen paikka näkemättä. Jääköhän tämä sellaiseksi saavuttamattomaksi paikaksi minulla.



Parempi onni ensi kerralla. Jatkossa suunnittelen tarkemmin minne menen. Mukavaa viikonloppua kaikille !


P.S. Pakko todeta, että viimeisen kahden viikon aikana on ollut useita hyviä kuvaustilanteita, mutta halusin jakaa tämän ei niin hyvänkin kokemuksen kanssanne.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki