Lapin kultaa keräämässä
Olen pitkään haaveillut käyväni suolla. Se oli yksi todo-juttu, kun tänne päätimme muuttaa. Toki haaveilin siitä aikaisemminkin. Minuun on purrut joku luontokärpänen muutama vuosi sitten ja oikein erityisesti noin vuosi sitten. Pääkaupungilla asustaessa luontoon lähteminen oli jotenkin ... vaivalloisempaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö luontoa löytyisi sieltäkin. Löytyy kyllä ja hienoja maisemia löytyykin. Täällä se kuitenkin on paljon lähempänä, vaikka asumme keskustassa eikä takapihalta pääse metsään eikä siitä avaudu maalaismaisema. Erilaisia maisemia löytyy joka puolelta, mutta onhan se totta, että elämämme alkuhuumassa. Vuoden tai neljän vuoden jälkeen varmaan näistä paikoista ei saisi revittyä samaa iloa kuin nyt. Olemme totisesti samanlaisia kuin ulkomaille komennuksen saanut perhe, koska muutos on niin valtava. Lapsetkin puhuu "Espoon Suomesta" ja "Lapin Suomesta". Käytämme myös paljon vapaa-aikaamme käymällä eri paikoissa, koska nyt on se aika.
Tämä viikko ollaan pyhitetty oikein kunnolla luonnolle ja vaelluksille. Yksi niistä oli perjantai illan retki suolle. Aika pitkään saimme kävellä ennen kuin pääsimme suolle, mutta olihan se hieno näky, kun sitten löysimme vielä marjojakin.
Keräsimme marjoja hetken, mutta 24 asteen kuumuus ja kostea maasto tarkoitti, että emme todellakaan ollut metsässä yksin. Kädet, jalat ja suut oli täynnä ötököitä. Muutamissa kuvissa näkyy pieniä mustia pisteitä ja ihmettelin aluksi, että onko kamerassa likaa. Ei ole, ne on niitä ötököitä! Vaihdoin myös objektiivia kameraan kesken reissun ja yksi ötökkä jäi vahingossa kameran sisään. Kuvastakoon se sitä määrää, jonka kohtasimme. En vielä tiedä oliko tämä sellainen kerranelämässä-juttu. Riippunee toki missä asumme vuoden päästä loppu elämämme. Lakkojen poimiminen oli kivaa, mutta ymmärrän miksi se on kallista. Yhdeltä jalansijalta ei kovin paljon marjoja poimita - varsinkaan nyt kun osa oli vielä raakoja. Lakkamättäitä ainakin tällä suolla oli siellä täällä, joten varmasti kävelyäkin tulee päivän aikana paljon, jos poimimisesta ottaisi urakan.
Olen nyt tällä viikolla saanut mieheenikin iskostettua tätä luonnon ihanuutta. Hän on kyllä aina lähtenyt mielellään mukaan, mutta on aina aluksi yli dramaattinen kaikkien ötököiden ja mahdollisten käärmeiden suhteen. Paikan päällä nauttii ja nyt tosiaan on alkanut itsekin suunnitella kohteita ja reissuja syksyyn.
Tämä viikko ollaan pyhitetty oikein kunnolla luonnolle ja vaelluksille. Yksi niistä oli perjantai illan retki suolle. Aika pitkään saimme kävellä ennen kuin pääsimme suolle, mutta olihan se hieno näky, kun sitten löysimme vielä marjojakin.
Keräsimme marjoja hetken, mutta 24 asteen kuumuus ja kostea maasto tarkoitti, että emme todellakaan ollut metsässä yksin. Kädet, jalat ja suut oli täynnä ötököitä. Muutamissa kuvissa näkyy pieniä mustia pisteitä ja ihmettelin aluksi, että onko kamerassa likaa. Ei ole, ne on niitä ötököitä! Vaihdoin myös objektiivia kameraan kesken reissun ja yksi ötökkä jäi vahingossa kameran sisään. Kuvastakoon se sitä määrää, jonka kohtasimme. En vielä tiedä oliko tämä sellainen kerranelämässä-juttu. Riippunee toki missä asumme vuoden päästä loppu elämämme. Lakkojen poimiminen oli kivaa, mutta ymmärrän miksi se on kallista. Yhdeltä jalansijalta ei kovin paljon marjoja poimita - varsinkaan nyt kun osa oli vielä raakoja. Lakkamättäitä ainakin tällä suolla oli siellä täällä, joten varmasti kävelyäkin tulee päivän aikana paljon, jos poimimisesta ottaisi urakan.
Olen nyt tällä viikolla saanut mieheenikin iskostettua tätä luonnon ihanuutta. Hän on kyllä aina lähtenyt mielellään mukaan, mutta on aina aluksi yli dramaattinen kaikkien ötököiden ja mahdollisten käärmeiden suhteen. Paikan päällä nauttii ja nyt tosiaan on alkanut itsekin suunnitella kohteita ja reissuja syksyyn.
Kommentit
Lähetä kommentti