Päiväreissu Ruotsin rajalla - suuntana Napapiiri

Lauantaina, kuten Facebookista saatoitte huomata, kävimme napapiirillä ajelemassa. Lähin piste on meiltä reipas 20km pohjoiseen eli matka eikä mikään. Ihmettelinkin ääneen miten emme olleet vielä siellä suunnassa ajellutkaan. Napapiiriltä ajelimme vielä hiukan pohjoisemmaksi Pelloon, josta ylitimme Tornionjoen Ruotsin puolelle. Sieltä sitten kurvasimme takaisin etelään tarkistamaan Svansteinin laskettelurinteet. Pienen pysähdyksen jälkeen jatkoimme Kattilakoskelle seuraavalle pysähdykselle. Sen jälkeen olikin enää kivenheitto Övertoneån kautta takaisin kotiin. Jos olisimme vain ajanut tämän reitin, niin matkaa olisi mennyt noin 1,5 tuntia, mutta meiltä siihen meni melkein tuplasti. Pysähdyimme matkalla valokuvaamassa useassakin paikassa ja näiden lisäksi vietimme hetkisen parissa matkamuistomyymälässä ihan mielenkiinnosta. Pääsinkin tällaisessa paikassa keskustelemaan isomman kanssa, onko poroja todella tapettu sen takia, että niistä saisi tehtyä avaimenperiä, pullonavaajia ja kyniä. Voi niitä kysymyksiä, joita tämä paikka poiki. Onneksi neiti pääsi asian yli ja eläinrakkaana ei saanut traumoja. :)

Kuvia on taas niin paljon, että pakko jakaa vähän osiin muuten kuvat ei pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Tämä reitti oli kaunis, vaikka Ruotsin puoli olikin todella harvaan asutettu ja enemmänkin rehevää metsää. En tiedä onko Ruotsin Lappi jotenkin harvemmin asutettu kuin Suomen, mutta siltä se ainakin tuntuu tässä rajalla. Suomen puolella ajellessa taloja ja tönöjä on siellä täällä ja sitten on kaupunkeja ja niiden esikaupunkeja. Ei suuria, mutta kuitenkin. Ruotsin puolella on kaupungit mutta välissä asutusta on vähemmän -  tai ainakaan ne eivät ole tien varressa kuten Suomen puolella.

Tämä kuva sopii minusta blogin nimeen täydellisesti

Napapiiri

Ruotsin puolella korpimaisemaa

Ruotsin puolelta otettu kuva. Vesistön toisella puolella näkyy hiihtokeskus Svanstein Ski.



Svanstein Ski:n rinteeltä näkyvä maisema.


Perinteistä Ruotsalaista maisemaa. Lapissa on paljon (siis TODELLA paljon) punaisia puutaloja, niin myös Ruotsissa. Matkalla näkyi kylä/kaupunki, jonka talot 90% tuntuivat olevan saman sävyisellä punaisella maalattuja.

Vielä juuri ennen kotia, Övertorneån sillalta otettu kuva.


Jos et ole vielä lukenut aikaisempaa päiväreissuamme Ruotsin rajalla, niin vilkaise se täältä. Se suuntasi tästä meiltä, Ylitorniosta, etelään Tornio/Haaparantaan. Näiden lisäksi olemme tutustunut Luppiovaaraan Övertorneossa. Siitä voit lukaista tämän linkin takaa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki