Tie Pohjoiseen

Pakkasta riittää ja sen myötä Tornionjoki täyttyy jäälautoista. Kovan virtauksen vuoksi, en uskonut näkeväni niitä näin aikaisin, mutta näköjään luonto on samaa mieltä nenäni kanssa -  nyt on kylmä! Kirpsakkaa tiistaita!

Poljettiin eräänä päivänä Tornionjoen rantaan ihastelemaan aurinkoa. Aurinko on ollut kovin harvinainen näky tänä syksynä, joten pakko mennä oikein katsomaan, kun se kerrankin näkyi. Nythän lumi tuli taas uudelleen viikonloppuna. Nämä kuvat on otettu tässä välissä, kun lumi jo melkein suli poiskin. Tämä reissu saattoi olla viimeinen pyörillä. Osittain siksi, että nyt on lunta ja osittain siksi, että toppahaalareissa se polkeminen ei varmasti ole helpointa... tai saati kevyttä puuhaa. Kun pyörät viedään varastoon, hidastuu liikkumisvauhtimme todella paljon. Olemme nimittäin nyt syksyllä liikkunut ensimmäistä kertaa kolmestaan pyörällä - minä ja lapset. Iso askel lapsiperheessä. Vieläkin kyllä joudun ylämäissä työntämään sekä omaa pyörää, että pienempää selästä tuskan hiki otsalla, Muutenkin joudun vielä pysähtelemään sata kertaa matkan aikana, joten varsinaiseksi kuntoiluksi tätä ei voi vielä sanoa. Siitä huolimatta se on huomattavasti nopeampaa kuin, että kävelisimme tai että m

Niin tosiaan kävi, että ensilumi tuli tiistaina ja viimeisetkin rippeet siitä suli perjantai-iltana. Mutta masentavaa märkää ilmaa ei tarvinnut katsella pitkään. Lauantaina alkoi sataa räntää ja sitä satoi koko iltapäivän ja illan... ja ilmeisesti jonkin verran yölläkin. Maa on jo niin kylmä, että räntälumikin jäi heti maahan eikä sulanut pois. Aamulla mittari näytti -1 ja lunta oli maassa. Todella voimakas tuuli teki ilmasta kuitenkin kylmemmän, mutta siedettävän oikeilla varusteilla. Ensi viikosta on tulossa pakkasviikko, jopa -15 astetta parina yönä. Hurr.. Tämäkin sunnuntai muuttui touhukkaaksi. Päivän aikana on keretty siivota, käydä pulkkamäessä, salilla sekä leivottu. Kellojen siirtäminen taaksepäin teki siis ihmeitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällainen kellojen siirtely on ihan turhaa. Nyt aurinko laskee jo neljältä, kun vielä eilen pimeys iski vasta viiden jälkeen. Ihan kuin minulta olisi viety yksi hyvä tunti kuvausaikaa, vaikka eihän se niin ole. Pit

Vakituisesti blogiani seuranneet tietävät, että olen aikaisemminkin kuvaillut poroja (kurkkaa tuolta linkistä). Olen siitä onnellisessa asemassa, että poroja asustelee lähipellollamme kymmeniä. Ei siis tarvitse toivoa kuvan toivossa, että poro hyppää auton eteen, vaikka sekin tapahtuu oikeastaan aina, kun ajamme Rovaniemelle tai sieltä kotiin. Näin kauempaa katsellessa tuntuvat todella leppoisilta otuksilta, kun heitä ei ahdistele. Saavat melkein villieläimet tuntumaan kilteiltä ja kuvaaminenkin on huomattavasti helpompaa kuin niiden kirottujen joutsenten ;). Tällä tyypillä on upeimmat sarvet joita olen nähnyt. Wikipedian mukaan poron sarvet ovat maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Ne saattavat kasvaa jopa 2cm päivässä! Sarvet vaihtuvat vuosittain sekä uroksilla, että naarailla. Näin syksyisin ne luutuvat ja niistä poistuu karvapeite, joka niissä on ollut vielä kesällä. Marraskuussa sarvet yleensä tipahtaa ja keväällä niiden tilalle kasvaa uudet.

Tiistaina meille satoi lunta ensimmäistä kertaa. Vaaroilla sitä oli tosiaan jo viikonloppuna, mutta kaupunki sai ohuen valkoisen hunnun toissapäivänä. Pieni määrä oli tullut yönaikana, mutta suurin osa satoi aamupäivällä. Asteet kerkesi tiistaina käydä hetken plussalla, joten osa lumesta kerkesi sulaakin, mutta ei onneksi kaikki. Joka yö on tullut lunta aina hiukan ja tänään ennusteiden mukaan pitäisi sataa oikein kunnolla. Ilmeisesti kuitenkin Etelä-Suomi saa isomman osan lumipeitteestä - toivottavasti se ei olisi pelkkää räntää vaan saisitte oikeaa lunta. Olen tästä lumesta todella onnellinen. Lapset innostui taas uudella tavalla ulkoilusta (tietää vähemmän taistelua pukemisessa) = onnellinen minä! Luonto näyttää kauniilta ohuen lumikerroksen alla = onnellinen valokuvaajaminä! Lumikerroksen ei tarvitsisi olla mikään valtava, että olisin onnellinen, mutta hiukan enemmän toki, jotta lapset pääsisi oikeasti telmimään pulkkien ja liukureiden kanssa. Valokuvauksellisesti valta

Katso kuvia ja kuvittele itsellesi lämmin pipo ja  paksutakki. Sormenpäitä jo hiukan paleltaa, mutta se ei haittaa, koska edessäsi on tyyntäkin tyynempi Tornionjoki ja upea auringonlasku. Auton olet parkkeerannut levähdyspaikalle ja rämmit nyt risujen seassa. Ohi kulkevista autoissa päät kääntyvät. Vihdoin pääset rantaan, risuja on edelleen edessäsi, mutta ah kuinka upea näky voikaan olla.

Mainitsinkin aikaisemmin kuinka löysimme joutsenten (mahdollisesti laulujoutsen) asuttaman pellon. Kyseisellä pellolla saattaa olla yhtä aikaa satakin ylvästä valkoista kansallislintuamme. Kun siihen lisää taustalle Aavasaksan vaaran niin näky on kyllä upea. Tällaista ei Etelä-Suomessa koe. Ajelimme eräänä iltana joutsenpellon kautta kotiin, koska lapset halusi kovasti nähdä linnut. En todellakaan estellyt tätä ajatusta, koska kamerakin oli sattumoisin mukana. En ollut vielä saanut kunnollista kuvaa kyseisistä otuksista  :) Onneksi mentiin sillä eräs joutsenperhe sattuikin olemaan tien vieressä. Muutaman kuvan kerkesin nappaamaan ennen kuin paapatus ohjeisti kaikki lentoon. Sinne ne sitten katosi muiden sekaan. Ovat kyllä todella vaikeita kuvattavia, ei voi muuta sanoa. Melkein samana päivänä veljeni tosin julkaisi Instagramissa upean kuvan joutsen pariskunnasta.  Se siitä teoriasta :) Ehkäpä mölyävä seurani, auto ja kärsimättömyys oli tällä kertaa syynä huonoihin kuviin.